sunnuntai 5. elokuuta 2012

Tietoista hidasta takapihajoogaa

Uusi kesäinen päivä on jälleen alkamassa. Aamiaisen jälkeen nappaan varvastossut jalkaan, otan tyhjän kannun mukaan ja suuntaan kohti mustaherukkapensaita. Nurmikko on kasteinen ja varpaani kastuu nurmikon poikki astellessa. Ensimmäisen herukkapensaan luona lasken kannun alas ja alan poimia rauhassa ja keskittyen vain suurimpia mustia marjoja, pienet saavat jäädä vielä kypsymään. Istun hiljaa marjapuskan takana auringon lämmittäessä selkää. Herukkapensaiden vieressä lirisee pieni puro ja puron ylitse kulkee silta. Tänä aamuna sillalla loikoilee viisi sisiliskonpoikasta. Keskeytän poimimisen hetkeksi ja ihailen vikkeliä otuksia. Yksi niistä suostuu tulemaan kädelleni ja saan myös silittää sitä. Läheltä katsottuna sen pienet keuhkot laajenevat ja supistuvat nopeaan tahtiin ja kielikin vilahtaa liskomaisesti. Sisiliskot pötköttävät sillalla ja imevät itseensä aamuauringon herättelevää energiaa ja lähtevät sitten kukin omiin puuhiinsa.

Minä jatkan marjojen poimimista ja kohta kannu onkin täynnä. Käyn vaihtamassa marjakannun joogamattoon ja etsin mukavan varjoisan paikan puoliksi männyn ja koivun alta. Ilmassa leijailee tuulen mukana sadoittain pienen pieniä koivun siemeniä. Makoilen selälläni, katselen sinistä taivasta, joka pilkottaa männyn ja koivun oksien välistä.

Suljen silmät. Hengitän syvään. Ajattelen sisiliskoja. Lähden harjoitukseen kevyin mielin ja ajattelen Patanjalin Joogasutran viisautta: antaudu harjoitukseen, älä suorita. Älä kiirehdi. Hengitä ja kuuntele. Kuuntele kehoa ja sen viestejä. Riittääkö harjoitus nyt, vai teenkö vielä pari kertaa? Rauhoitu, kuulostele olotilaa. Jatka sitten sopivalla hetkellä ja ole tietoinen jokaisesta käden nostosta, kierrosta, varpaille noususta jne. Pysähdy asanaan. Parhaimmillaan voit kokea liikkumattomuuden, kevyesti ja ponnistelematta. Kaikki liike lakkaa. Paluu savasanaan käy hitaasti, hitaasti, jalat oikenevat alustalle yksi kerrallaan ja painavina. Kiinni hetkessä. Nousen vielä hitaasti istuma-asentoon karttaen kaikkea turhaa liikettä, etten hajoittaisi juuri tehtyä harjoitusta ja sen tuomaa keskittyneen rauhallista oloa. Olen tietoinen selän ojennuksesta, täydellisestä rauhan tunteesta ja sisäisestä hyvästä olosta. Tästä ei oikeastaan haluaisi lähteä minnekään, olla vain ja antaa hetken jatkua. Jossain vaiheessa nousen kuitenkin ylös, venyttelen, avaan silmät ja pudistelen koivun siemenet matolta. Huomaan, että vähän matkan päässä mummi rapsuttaa rikkaruohoja ja ukki laskee lapsukaisen kanssa käpylehmiä. Aika ei olekaan lakannut olemasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti