maanantai 16. huhtikuuta 2018

Ranskaa, ranskaa, enemmän ranskaa


Teen poikkeuksen kirjoittamalla Suvannon Blogiin muusta aiheesta kuin joogasta. Jutun lopussa sivuan kyllä joogaakin pikaisesti. Seuraavassa pohdin omaa polkuani ja miten pienet asiat voivat johdatella meitä kohti päämäärää, josta emme itsekään tiedä vielä mitään.


Kaikki alkoi Ben Jellounista


Luen Tahar Ben Jellounin tekstiä siitä, miten kaikki ranskaksi kirjoitettu kirjallisuus on "ranskalaista kirjallisuutta", ei siis vain "ranskankielistä kirjallisuutta", oli se tehty missä päin maailmaa tahansa. Hänen mielestään termi "ranskankielinen kirjallisuus" on väheksyvä kaikkia niitä miljoonia henkilöitä kohtaan, jotka luovat kirjallisuutta ranskaksi, mutta eivät ole Ranskan kansalaisia tai asu Ranskassa. Hän kertoo miten lapsesta saakka hänen päänsä sisäisessä luolassa klassinen ja kansankielinen arabia on myllertänyt iloisessa sekamelskassa ranskan kielen kanssa, ja miten hän jo hyvin varhain tiesi, että hän tulee kirjoittamaan, luomaan tekstiä nimenomaan ranskaksi, ei arabiaksi.

Tästä piirtyi mieleeni vahva muistikuva Kastun lukiosta, jossa olin kuvaamataitopainoitteisella linjalla. Muistikuva portaikosta, jossa oli tekemäni koko seinän kokoinen valokuvakollaasi (minusta, kuvaaja luokkakaverini Henna Aho). Kuvatekstit olin valinnut Turun kaupunginkirjaston ranskankielisistä runokokoelmista. Valitsemani runot ja kollaasini kuvatekstit kertoivat hyvin eteerisesti mm. lumihiutaleista ja hiljaisuudesta. Sain tästä kuvaamataidon työstä kympin ja muistan, kuinka ranskan opettajani Ulla-Kaarina Maijanen oli hyvin otettu siitä, että kuvatekstit olivat ranskaksi.


Koulussa opeteltua


En ole saanut ranskan kieltä äidinmaidosta enkä pudonnut pienenä ranskankieliseen pataan, vaan serkkuni Helin innoittamana aloitin ranskan yläasteella pienessä ranskanryhmässä, 27 vuotta sitten. Muistan vieläkin elävästi, kun serkkuni kertoi aloittaneensa ranskan ja lausui minulle jotain ihanan kuuloista ranskaksi. Silloin päätin, että minäkin haluan lukea sitä sitten, kun menen yläasteelle. Näin tapahtui, ja jatkoin ranskan lukemista lukiossa, jossa ranska oli lempiaineeni historian ja kuvaamataidon ohella. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen harkitsin Teatteri- ja Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeita, mutta päädyin hakemaan opiskelupaikkaa Turun yliopiston ranskan oppiaineesta, ajatuksena ehkä opiskella ranskan opettajaksi. Elämällä oli kuitenkin varalleni muita suunnitelmia, sillä en päässyt läpi pääsykokeesta.

Päätin lähteä Ranskaan au pairiksi ja kieltä harjoittelemaan, ja sille tielle jäin 10 vuodeksi. Monta vuotta tuli kuljettua ranskalaisen exäni rinnalla, ja siitäkös sanavarastoni rikastui huippuvauhtia. Opiskelin Pariisissa kosmetologiksi ja hierojaksi, mikä myös monipuolisti ranskan kielen taitoani. Tuli koettua ranskalaista työelämää ja opiskelua, ihan tavallista arkea, iloja, suruja, ystävyyttä ja rakkautta. Rakastuin lempeän palavasti Normandiaan, jossa kävimme usein viikonloppuisin pienessä kakkosasunnossamme meren rannalla. Atlantin valtameren kylmän kostea henkäys, kilometrien pituiset hiekkarannat ja komeat näkinkengät, omenapuut kukkuloilla ja puiden alla laiduntavat lehmät, niille on aina paikka sydämessäni. Rakastuin Ranskassa moneen asiaan, mutta myös vihastuin, ihastuin ja petyin, niin kuin elämänkoulussa yleensä on tapana käydä. 


Pariisin taivaan alta Tahitin auringon alle


Kuuden Pariisin vuoden jälkeen Elämä heitti minut ja exäni toiselle puolelle maailmaa Ranskan Polynesiaan, ja haave käydä joskus tropiikissa venyi neljäksi vuodeksi kuuman tropiikin auringon alla. Tulivat tutuiksi tahitilainen elämänmeno, bikinit, vyötäisille kietaistu pareu ja musta, hienon hieno laavahiekka varpaissa. Tulivat tutuiksi kansalliskukan, tiare tahitin, tuoksu, Tyynenmeren lämpimät aallot ja turkoosina kimaltelevat laguunit, kookospalmujen katveessa laiduntavat lehmät ja pitkin hiekkarantoja kipittävät ravut. Täysin uusi ruokakulttuuri kutkutti ranskalaisen gastronomian jälkeen makuhermojani, ja hektisten suurkaupunkivuosien jälkeen hidas elämä varvastossuissa oli enemmän kuin tervetullutta.

Vuodet vierivät, ja ranskan kieli kaivautui yhä syvemmälle sydämeni sopukoihin, eikä vähiten kirjallisuuden kautta. Lapsuudenkodissani on aina luettu paljon, joten oli luonnollista, että Ranskan ja Tahitin vuosinani kahlasin ranskalaista ja ranskaksi käännettyä kirjallisuutta tuhansin sivuin. Oli täysin tavallista istua pariisilaisessa kahvilassa lukemassa Marcel Pagnolia, kiidättää silmiä Seigneur des Anneaux'n (Taru sormusten herrasta) sivuilla aamupalan äärellä, sekä lukea Tahitin kirjastosta lainattua ranskaksi käännettyä Agatha Christietä hiekkarannalla. Rakkaimmat kirjani ovat matkanneet mukanani Pariisista Tahitille ja sieltä edelleen Turkuun nykyisen kotini kirjahyllyyn.


Kielitaidosta ammatiksi


Suomeen paluuni jälkeen pääsin yliopistoon opiskelemaan ranskan kääntämistä ja tulkkausta.  Ensimmäisen vuoden jälkeen vaihdoin pääaineeni ranskan kieleen, joka ymmärrettävästi sisältää paljon muutakin kuin kielioppia ja sanaston pänttäämistä. Kielitaidon opettelun sijaan olenkin ranskan kielen korkeakouluopinnoissa perehtynyt mm. kielitieteeseen, tietoisuuteen kielestä, miten ihminen oppii kieltä, miten vieraita kieliä opitaan ja opetetaan, mitä on kulttuurienvälinen viestintä, onko yhä olemassa kulttuureja, mitä on Toiseus, jne. On perehdytty Ranskan historiaan ja sitä heijastelevaan eri aikakausien kirjallisuuteen, kieliasiantuntijuuteen, kielen asemaan ja tehtävään yhteiskunnassa... Lista on pitkä, koska kieltä ja kaikkea siihen liittyvää voi tutkia ja opiskella niin monesta näkökulmasta.

Opiskellessani kosmetologikoulussa biologian opettajani sanoi kerran: "Kyllä te voitte laittaa CV:hen, että olette kaksikielinen". Olin täysin yllättynyt ja vähän hämmentynytkin. Minäkö kaksikielinen? Opettajan kannustus voi yllättävän paljon kohentaa itsetuntoamme ja antaa uutta tuulta purjeisiin, vaikka matkan suunta onkin vielä mysteeri. Nyt näen, että kaksikielisyys on helpottanut huomattavasti matkaani ranskan kielen ja kielellisen viestinnän asiantuntijaksi.

Siltikin ihmettelen, että miten tässä näin kävi? Haparoivista ensiaskelista yläasteen ranskan tunnilla olin lukioikäisenä edennyt jo tutkimaan Turun pääkirjaston ranskankielistä musiikki- ja runo-osastoa. Tavasin sanakirjan avulla Gainsbourgin ja Piafin laulujen sanoituksia, ja yritin ymmärtää tv:ssä silloin näytettyjä ranskalaisia taide-elokuvia. Ensimmäisen ranskankielisen kirjani luin samoihin aikoihin, vaikka ymmärsin siitä tuskin puoliakaan. Kyseessä oli tunnetun tv-juontaja Patrick Poivre d'Arvor'n teos Les Enfants de l'Aube. Mutta jostakin sitä on aloitettava. Suuri kiitos innoituksesta tälle ranskan kielen kyllästämälle tielle lähtemisestä kuuluu serkkuni Helin lisäksi lukion ranskan opettajalleni Ulla-Kaarina Maijaselle, jonka olen menneiden vuosien aikana tavannut useaan otteeseen, ollessani Suomessa lomalla perheeni luona. 


Aikuisten parissa joogassakin


Lähes kolmenkymmenen vuoden luuppi sulkeutuu, ja olen kohta valmis ranskan kielen ja kielellisen viestinnän asiantuntija sekä ranskan opettaja. Lisäksi on ollut valtavan kiehtovaa opiskella aikuiskasvatustiedettä, sillä kosmetologina ja hierojana asiakaskuntani koostui lähes täysin aikuisista työikäisistä sekä eläkeläisistä. Olen aina pitänyt tämän ikäryhmän kanssa työskentelystä, sillä nuorena itsenäistyvänä aikuisena ikääntyneemmiltä asiakkailta hersyi elämänkokemusta ja -viisautta, ja myös lämpöä, ystävyyttä, iloa, pieniä ja isoja tarinoita. Nyt lähestyessäni keski-ikää, toivon, että hippuja asiakkaitteni välittämästä viisaudesta elää minussakin, ja että omalta osaltani voin viedä sitä eteenpäin joogaryhmilleni. Ryhmissäni joogaa tällä hetkellä kaiken ikäisiä aikuisia, nuorista varttuneisiin, ja joogatunneilla on vahvasti läsnä edellä mainitut viisaus, kokemus, lämpö, ystävyys, ilo ja jokaisen henkilökohtaiset tarinat. 

Omassa tarinassani kietoutuvat yhteen monin sitein jonkin asteinen luova hulluus ja hilpeä asenne elämää kohtaan, ranska ja Ranska, kirjallinen ja kehollinen ilmaisu, aikuisten ohjaaminen ja opettaminen, yhdessäoppiminen, joitakin mainitakseni. 


Tulevaisuuden haaveita


Tulevaisuuden haaveenani on saada Turkuun ranskankielinen joogaryhmä sekä kehitellä erilaisia ranskan opintoryhmiä, joiden kanssa toivon mukaan syntyisi omanlaisensa, lämminhenkinen kanssakäyminen. Ja kuka tietää, ehkä jonain päivänä minäkin kirjoitan ranskankielisten pöytälaatikkorunojen lisäksi muisteloni tai jopa proosaa tällä ihmeellisellä ranskan kielellä, ja liityn tällä tavoin uljaaseen "ranskalaisen kirjallisuuden" joukkoon, josta koko tämä juttu sai alkunsa. Tällä hetkellähän kirjahyllyssäni on ranskaksi kirjoitettuna vain proseminaarini ja gradutekeleeni, yhteensä noin sata sivua kuivakkaa ”tieteellistä tekstiä”. Jännittävä pariisittaren omaelämäkerta eksoottisilla runoilla höystettynä olisi paljon hauskempaa luettavaa.

Jaa jaa, sitten voikin istahtaa kiikkustuoliin muistelemaan hurjaa nuoruutta ja juoda pikkurilli pystyssä lasin Bordeaux’ta. 


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kevät 2018

Keväällä 2018 ohjaan kahta Turun Joogayhdistyksen kurssia, paikkana Shaolin-sali, Linnankatu 61, 4. kerros

Hathajoogan alkeiskurssi


Vasta-alkajat lämpimästi tervetuloa tutustumaan joogaan! 

Keskiviikkoisin 10.1. alkaen (yhteensä 13 kertaa) klo 16.45-18.15
Hinta 60 € Turun Joogayhdistyksen jäsenille, 90 € muille.

Hathajoogan jatkokurssi


Keskiviikkoisin 10.1. alkaen (yhteensä 13 kertaa) klo 18.30-20.00
Hinta 60 € Turun Joogayhdistyksen jäsenille, 90 € muille.

Huom. Syksyn kurssilaisilla on etusija kevään ilmoittautumisessa 25.12. saakka, jonka jälkeen ilmoittautuminen on avoinna kaikille, mikäli kurssilla on vielä tilaa.

torstai 24. elokuuta 2017

Äitiysjoogaa syksyllä 2017

Tänään pääsimme maistamaan syyskesän kirpeää aamuilmaa. Voi kietaista huivin kaulaan ja kääriytyä ponchoon. Punertuvat pihlajanmarjat ja puolukat kertovat syksyn olevan nurkan takana. Ajatukset kääntyvät kohti syksyn harrastuksia ja on jälleen aika tehdä arjen aikatauluun tilaa omalle hyvinvoinnille, rentoutumiselle ja palautumiselle, jotta kehomme ja mielemme voivat hyvin, ja jotta jaksamme ottaa syksyn viileyden ja kirpeyden vastaan ilolla ja sisäisellä lämmöllä. 

Tänä syksynä joogaamme odottavien äitien kanssa äitiysjoogatunneilla keskiviikkoisin 6.9. alkaen, klo 16.45-18.15. Haemme joogasta helpotusta raskaudenajan yleisiin vaivoihin, harjoittelemme tietoista rentoutumista, joka tukee odottavan äidin jaksamista koko raskauden ajan, ja voimistamme lempeästi mm. käsiä, jalkoja ja lantionpohjaa. Teemme joogaharjoitusten avulla tilaa kehoon ja mieleen tulevaa vauvaa ajatellen ja harjoittelemme monipuolisesti joogaliikkeitä ja asentoja, jotka ovat konkreettisesti apuna odotusaikana ja synnytyksessä. 

Äitiysjoogaan voi osallistua joko kurssimaksulla, 5x kortilla tai kertamaksulla. 
Kurssilla on vielä tilaa. Olet lämpimästi tervetullut äitiysjoogaan!

Tarkemmat tiedot löytyvät Turun Joogayhdistyksen sivuilta.

torstai 12. toukokuuta 2016

Sirkutusta ja metsäjoogaa

Toukokuu. Suvanto on heittänyt talviturkin ullakolle ja lähtenyt jälleen nuuskimaan keväistä metsää kaikki aistit avoimina. 

Tänä aamuna askeleet veivät päiväkodilta lähimetsään, jossa voi vapaasti valita tassutteleeko mäkisellä pururadalla, seuraako lirisevää puroa vai lähteekö tutkimaan polkuja, joita risteilee kymmenittäin kallioilla, niiden välissä, mustikanvarpujen seassa, kosteikkojen ympärillä ja hakkuualueen kuivuudessa. Annoin askelten johdattaa ilman minkäänlaista päämäärää, ja monen polun, kiipeilyn ja ihastelun jälkeen päädyin pienelle metsäaukealle, jossa kasvoi pitkää heinää, aurinko paistoi kauniisti ja harmaantunut kelo seistä törrötti kalliolla. Heti tuntui siltä, että nyt löytyi minun ikioma paikka. Tarkistin ensimmäisena muurahaistilanteen, sillä ne viihtyvät yleensä kelojen lähistöllä. Ei muurahaisia. Kelon vieressä oli täydellinen istuskelukallio, jonka kuivalle jäkäläpeitteelle oli mukava asetella takamus. Siinä sitten aamuaurinko sai paistaa kasvoille, joille olin kotona sipaissut aurinkovoidetta ihan varmuuden vuoksi. Heiluttelin jalkoja, annoin selän löytää hyvän ryhdin ja kuuntelin lintujen sirkutusta silmät kiinni ja suu hymyssä. Istuin kalliolla pitkään ja voisin tässä sanoa, että myös hartaasti. 

On täydellisiä hetkiä yksin metsässä. Sellaisia, joina tikka päryyttää puuta jossain lähistöllä, joku istuu kalliolla ja joogaa itsekseen ajattelematta paljon mitään, tai jotain ohimenevää, kunnes taas keskittyy niskan ja käsien tuntemuksiin, hengitykseen ja elämän virtaamiseen suonissaan. 

Kun jossakin vaiheessa tuntui, että voisi jatkaa matkaa, silmäilin vielä tuon ihastuttavan paikan joka yksityiskohdan, heilautin kättä hyvästiksi ja painoin mieleen reitin, jotta osaan varmasti sinne takaisin seuraavalla metsätassuttelulla. Polku jatkui yli pienten kallionnyppylöiden, ohi mäntyjen, ylös ja alas, hakkuuaukion reunaan. Siellä valkovuokot tervehtivät minua hymyillen, niitä tuntui olevan ainakin miljoona! Kuivat risut rasahtelivat kenkien alla, kun pujottelin risukasojen välistä etsien villivihanneksia. Pettymyksekseni yksi ainut nokkosen tynkä pisti esiin kuivassa maastossa, mutta maitohorsman alkuja näkyi sitäkin enemmän. Jatkoin nokkosten metsästystä kosteammasta metsiköstä, mutta ei onnistanut sielläkään. Intuitio kehoitti minua seuraamaan vielä yhtä polkua, ja sieltä löytyi mukava määrä sileälehtisiä voikukkia salaatin joukkoon laitettavaksi. 

Tutkiessani voikukkia kuulin rasahduksen läheisestä pusikosta. Näin siellä ison, pullean rusakon, joka selvästikään ei huomannut minun läsnäoloani, vaikka minulla olikin päällä kirkkaan oranssi takki. Seisoin aivan hiljaa paikallani ja seurasin mielenkiinnolla rusakon touhuja. Se hyppeli rauhassa sinne tänne, istui aloilleen ja rapsutti takajalalla korvantaustaan. Se käänteli pitkiä korviaan, kuunteli, hyppeli taas ja paneutui makuulle mukavaan asentoon puun juurelle noin 5-6 metrin päähän minusta. Väkisinkin hymyilytti. Yleensä rusakon näkee painelemassa karkuun tuhatta ja sataa, tai istumassa jossain hyvän välimatkan päässä. Tämä tapaus sen sijaan touhusi omiaan ja minä koin itseni lähes tirkistelijäksi siinä hipi hiljaa seistessäni. Tilanne laukesi kun siirsin jalkaani, risu rasahti ja jänö pinkaisi kauemmas. Olikin jo sopiva aika lähteä kohti kotiin vievää polkua.

Kyllä se vain on ääneen sanottava: suomalainen metsä tarjoaa meille ainutlaatuisia hetkiä, kun vaan malttaa pysähtyä, kuunnella, katsella ja olla aidosti läsnä. Ja ihan vaan hengitellä rauhassa. Jänöepisodin aikana saatoin tosin pidättää hengitystä. Kiitos metsä! 

Kotiin palasi hymyilevä, virkeä äiti-joogi, kourassaan voikukanlehtiä ja kukintoja. 
Mieli keveä, askel rento, sydän hilpeä.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Syksyn valo

Lokakuu. 

Syksyn kirkas valo pilkistää sisään ikkunoista, taustalla puhtaan sininen taivas. Kaulaliinoja ja lapasia kaivetaan esiin, hengitys höyryää ja nenät punoittavat. Kuulaat aamut tuovat sisäisen ilon pintaan, vaikka samalla piilotamme kehomme paksumpien vaatekerrosten alle. Kellastuvat ja punastuvat vaahterat ihastuttavat upeilla väreillään, lintuaurat suuntaavat kohti lämpimämpiä maita. Lapset ja lapsenmieliset aikuiset juoksevat läpi kahisevien lehtikasojen ja kiljuvat riemusta. Ulkoisesti luonnossa on vielä tekeillä kaikenlaista ennen kuin talven hiljaiset hetket ottavat maan syleilyynsä. 

Katseemme ja ajatuksemme voivat tähän aikaan vuodesta kääntyä ulkoisen luonnon ihailusta myös sisäänpäin, pohtimaan omaa henkilökohtaista sadonkorjuutamme. Mitä olen tänä vuonna saavuttanut? Vai olenko mitään? Missä asioissa voin korjata satoa? Missä olen onnistunut ja missä en, ja miksi? Mitä voisin ensi vuonna tehdä eri tavalla? Nyt on myös hyvä aika kerrata mielessään mahdollisia haaveita, unelmia tai tavoitteita. Haaveiden siemeniä voi istuttaa mieleensä tulevaa kevättä varten, aivan kuten kevätkukkien sipulit laitetaan maahan syksyllä odottamaan seuraavaa kevättä. 

Sisäänpäin kääntyminen johdattaa meidät itsemme äärelle myös joogassa. Voit tutkia teetkö harjoitusta säännöllisesti, esimerkiksi viikottaisessa joogaryhmässä, mitä harjoitus sinulle antaa, mitä sinä annat harjoitukselle? Annatko harjoituksen saapua myös kotiisi, arkesi keskelle? Teetkö kotona venytyksiä, jotka mukavasti vetreyttävät ja rentouttavat kehoa, vai annatko itsellesi luvan mennä makuulle ja annatko kehosi rentoutua, vaatimatta siltä mitään? Välillä vartin jooga piristää tai rentouttaa ihmeellisesti ja antaa voimia jatkaa arjen toimia. 

Välillä taas tarvitaan pitkä, tunnin tai puolentoista tai jopa kahden tunnin rauhallinen ja viipyilevä harjoitus, jonka alussa annetaan keholle mahdollisuus hellittää, lihasten rentoutua vähä vähältä, haukotusten tulla. Lopetetaan tekeminen. Pitkät venytykset makuuasennossa päästävät valtavat makoisat haukotukset valloilleen ja siinäkös keho rentoutuu ja päästää irti monenmoisista jännityksistä. Nautitaan haukottelusta. Pyöritellään ranteet ja sormet tietoisen hitaasti, tutkitaan mitä siellä oikein tapahtuu. Otetaan varpaat ja nilkat mukaan. Hitaan ja tutkivan harjoituksen edetessä jännitykset eri puolilla kehoa pääsevät laukeamaan ja tilalle hiipii lisääntyvä läsnäolo. 

Ihminen huomaa hengittävänsä, huomaa miten kehon osaset liikkuvat yhteistyössä. Vähitellen liikkeiden ja hengityksen koordinaatio paranee ja yhteinen rytmi, myöhemmin ehkä myös sävel löytyy. Arki väistyy tuonnemmaksi, on vain hengitys, liike, ja tietoisuus hengityksestä ja liikkeestä. Saattaa myös käydä niin, että hengitys ohenee kuin juoksevaksi hunajaksi - ja lakkaa hetkeksi. Syntyy tauko. Kunnes hengityksen syklinen liike kääntyy toiseen suuntaan ja mahdollisesti saavuttaa toisessa päässä uuden pysähtyneen tilan. Tilan, jossa ei tarvitse edes hengittää. Spontaanisti syntyvät tauot sisään- ja uloshengitysten välissä voivat pidentyä ja jossain vaiheessa harjoitustasi saatat huomata, että jatkuvana virtana kulkevat ajatuksetkin ovat loppuneet hetkeksi. On syntynyt tila ajatusten väliin. Nämä ajatusten väliset tilat voivat oman harjoituksesi edetessä lisääntyä ja hengitystauot pidentyä, jolloin aito sisäisen pysähtymisen ja läsnäolon prosessi on saanut alkunsa. 

Rauhan ja seesteisyyden tunne alkaa vallata tilaa hektisyydeltä, jatkuvilta ajatuksilta ja tekemiseltä. Eikä pelkästään joogamatolla harjoituksen aikana, vaan arkisissa tilanteissa, kassajonossa, punaisissa valoissa odottaessa, ruuan palaessa pohjaan, kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Ja itsensä kanssa. 

Elämä on ajoittain vaikeaa. Väsyttää, ei ehdi tai saa aikaiseksi liikkua tarpeeksi, lapset kitisee, flunssaa pukkaa ja olo on vetämätön, arjen kaaos tuntuu kaatuvan niskaan ja omaa aikaa ei ole tarpeeksi. Yritetään silloin muistaa, että meillä on mahtava väline tai metodi, joka toimii, kun sitä vaan käyttää. 

Jooga toimii, kun joogaa. Ota tai järjestä aikaa omalle harjoitukselle. Arjen kuviot, hektinen äänimaailma ja kaikenlaiset ulkoiset vaatimukset, olkoon ne sitten aitoja tai kuviteltuja, eivät katoa noin vain hokkus pokkus, mutta rauhallinen joogaharjoitus saa piikit pystyssä olevan hermoston rauhoittumaan, sydämen sykkeen laskemaan, ajatukset kulkemaan selkeämmin... lyhyesti sanottuna: pystyt ottamaan vastaan samat arjen haasteet aivan eri tavalla, kun sisäinen myräkkä on taltutettu. Mitä säännöllisemmin harjoittelet, sitä selvemmin näet ja koet arjessasi joogan seesteyttävät vaikutukset. 

Tuokoon joogaharjoitukset sisäistä valoa syksyysi.

torstai 21. toukokuuta 2015

Kohti kesää


Kesällä Suvanto ottaa rennosti ja joogaa luonnon helmassa aina kun mahdollista.

Kosminen tanssija voikukkapellolla
Suvanto kannustaakin harjoittamaan rentoa ja tietoista, hellittävää joogaa kaikkialla, minne varpaat vievät: joogaa lenkkipolulla, metsässä, pellon pientareella, puistossa, laiturilla, takapihalla, mökin kuistilla (mikäli sääsket sallivat)...




Aina on aikaa pysähtyä, hengittää sisään ja ulos, ottaa pari makoisaa, tietoista venytystä, tuntea maa jalkojen alla. Olla hetki läsnä itselleen.

Ja jos tuntuu, että aikaa ei ole, niin jonkun viisaan sanoin: "Jos sinulla ei ole aikaa meditoida puolta tuntia päivässä, meditoi tunti."

Värittäminen ja rauhoittuminen yhdessä tyttären kanssa on erinomaista meditaatiota kesälläkin.

Jo 5-10 minuutin hiljentyminen ja pysähtyminen kannon nokkaan saa aikaan ihmeitä. Kuuntele luontoa ympärilläsi, tunne tuulenvire ja aurinko, haistele metsän meheviä tuoksuja. Maistele pari mustikanlehteä. Anna katseen levätä vihreän maiseman syvyydessä.

Ylösalainen pelleasana
Huomaa, että kehosi hengittää.

Hymyile, vaikka sisään päin.

Kaunista alkavaa kesää ja rentouttavia, mahdollisesti oivaltavia joogahetkiä toivottaen,

Maisa






maanantai 2. helmikuuta 2015

Muistakaa hyvät ihmiset rentoutua!

Nyky-yhteiskunnassa suoritetaan. On kiire, pitää olla tehokas ja yrittää parastaan.
Moni stressaa, väsyy, uupuu, masentuu. Miksi palautumisen tärkeydestä puhutaan niin vähän?
Pelkkä vuosiloma tai pidennetyt viikonloput eivät riitä palautumiseen. Tärkeää olisi antaa mielen ja kehon palautua työpäivän stressistä ja hektisestä menosta myös arkisin ja vapaapäivinä.

Suvanto ehdottaa seuraavanlaista itselle lempeää palautumista aina kun se on mahdollista:

Vaihe 1. Istu alas. Juo kuppi teetä. Älä hötkyile.
Tässä vaiheessa ihmisen aivot ovat usein vielä tehokkuusasennossa, joten alas istuminen ja teen juominen voi tuntua lorvailulta. Istu kuitenkin rauhassa, sulje TV, sulje silmät. Musiikki voi olla joillekin tarpeen sopivan mielentilan löytämiseen. Nauti kuumasta juomasta ja anna syvän uloshengityksen tulla. Hellitä nauttimaan teehetkestä. Tai lue vaikka hyvää kirjaa ja syö pala suklaata.

Vaihe 2. Kun tarpeellinen määrä teetä on juotu, pue päälle mukavat ulkoiluvaatteet. Jätä kännykkä ja kello kotiin, jos mahdollista. Lähde luontoon, mene metsään. Metsään kävellessä voi reippailla niin että tulee sopivasti hiki pintaan. Kun pääset metsään, pysähdy. Hengittele metsän tuoksua, katsele, kuuntele. Nauti. Haahuile sitten metsässä ilman tavoitteita, ei tarvitse olla yhtään tehokas. Venyttele kiveä tai puuta vasten. Istu kannon nokkaan tai makoile lämpimällä kalliolla. Katsele pilviä. Halutessaan voi myös hyppiä, juosta, kiipeillä, tutkia ötököitä, puroa, sieniä, lehtien värejä ja muotoja, ihan mitä vaan mieleen juolahtaa. Ollaan taas lapsia ja innostutaan pienistä jännittävistä yksityiskohdista, joita luonto on pullollaan. Anna metsän tulla ihon alle.

Image d'Annick Pirson
Vaihe 3. Palaa kotiin kun siltä tuntuu (tai jos on sovittu tietty aika esim. puolison ja lasten kanssa). Jos suinkin on mahdollista, asetu selinmakuulle meritähtiasentoon raajat levällään, vaikka olohuoneen matolle tai makuuhuoneeseen. Kunhan saat olla vielä hetken rauhassa. Hellitä koko keho. Anna kaikkien jäsenten tuntua painavilta, anna mielen rentoutua. Jos nukuttaa, ota viltti ja torkut.

Vaihe 4. Heräile, venyttele, kiskottele, haukottele. Iloitse siitä, että sallit itsellesi lempeän metsäkävelyn ilman tavoitteita. Tunnustele miltä nyt tuntuu. Kiitä itseäsi ja päätä tehdä sama useammin.

Vaihe 5. Optio: käy kuumassa suihkussa tai sauno. Syö hyvää ruokaa. Mene aikaisin nukkumaan. Kiittele itseäsi, sitä ei voi tehdä liikaa :)

Pähkinänkuoressa siis:
1. Istu alas, anna itsellesi lupa hellittää ja jättää (koti)työt tuonnemmaksi. Juo teetä tai muuta.
2. Lähde luontoon. Nauti vuodenajoista ja hapekkaasta ilmasta.
3. Palaa kotiin, hellitä selinmakuulle. Rentoudu.
4. Vevyttele, haukottele niin, että leukaperät natisevat.
5. Kuuma suihku tai sauna. Sen jälkeen rentoa yksin/yhdessäoloa.

Kun pahin stressi ja väsymys alkaa kaikota, jaksamista löytyy pikkuhiljaa myös intensiivisemmälle liikunnalle. Väsyneenä ja stressaantuneena tekee hyvää ensin rentoutua, hellittää, olla itselleen lempeä ja armollinen. Aina ei tarvitse jaksaa. Kuuntele omia tuntemuksiasi ja pysähdy, jos sydän pamppailee lähinnä stressistä. Anna sykkeen nousta välillä myös haarahyppelystä keskellä metsää tai peltoa. Kun voimia alkaa taas löytyä, niin hikiliikuntakin alkaa maistua.

Rento keho - rento mieli.
Rento mieli - rento keho.