Kuluneen vuoden aikana olen havahtunut huomaamaan, että kuntosaliharjoitteluni on muuttunut yhä enenevässä määrin joogamaiseksi. Mutta mitä ihmettä voi olla joogamainen salitreeni?
Minulle se on osoittautunut sisäiseksi tunteeksi rauhanomaisuudesta, kiireettömyydestä ja tietoisesta toiminnasta. Jos ennen tuli mentyä salille pumppaamaan lihasta ja nostelemaan rautaa, niin nykyään tämä samainen toiminta lähtee sisältä käsin.
Eilen klo 9.20 salille saapuessani siellä kävi melkoinen vilske. Tyhy-ryhmä oli ottanut käyttöönsä jok'ikisen pitkän jumppamaton ja vallannut koko venyttelytilan. Kuntoutusryhmä taas oli vallannut puolet kuntosalilaitteista. Entinen minä olisi jo tässä vaiheessa hermostunut: "Missä MÄ teen vatsalihakset, kun ei ole jumppamattoja? Missä MÄ teen kardiotreenin, kun kaikki kardiolaitteet on jo käytössä?"
Uusi jooginen minä kysyi (mikrosekunnin hermostumisen jälkeen) tyhy-ohjaajalta kuinka pitkä ohjelma heillä on. Kuulemma noin tunnin. Vastasin: "Ok, teen sitten vatsalihakset tunnin päästä". Uusi seesteisempi minä katseli kardiolaitteita, ja huomasi, että yksi soutulaite olikin vapaana, tosin siinä ei näyttö toiminut. No, mitäs pienistä. Ei muuta kuin hikoilemaan.
Joogamaisuus voi siis näkyä ja tuntua jo asenteen tasolla. Ei tarvitse hermostua pienistä. Siinä sitten soutulaitteessa alkaa joogamainen salitreeni fyysisellä tasolla, kun asenne ja mieli on saatu ensin mukaan. Suljen silmät, hengitän ulos. Tietoisuus: olen tässä, mitä olen juuri aloittamassa. Uloshengityksellä rutistan lantionpohjan lihakset tiukaksi paketiksi ja vedän navan kohti selkärankaa. Vielä yksi sisäänhengitys - ja seuraavalla uloshengityksellä alkaa soutu. Ojennan hyvin jalat, vedän soutulaitteen kädensijan kiinni vatsaan, selkä ojentuu, lapaluut lähentyvät toisiaan. Vatsa pysyy tiukkana. Ja kun sisäänhengitys alkaa, hellitän ja jalat koukistuvat, selkä pyöristyy reilusti eteen, pää tulee alas, leuka kohti kaulakuoppaa, kädet pitkälle eteen. Ja näin jatkuu, tietoisesti. Seuraan hengitystä, selkärankaa, raajojen asentoa, polvien asentoa suhteessa jalkateriin. Liike on kevyt, ilmava, meditatiivisen toistuva.
Siirryn laitteelta laitteelle. Jokaisen lihaksen tai lihasryhmän kohdalla säädän laitteen itselleni sopivaksi, se sujuu rutiinilla. Asetun laitteeseen, etsiydyn sopivaan aloitusasentoon. Hengitän ulos - supistan lantionpohjan ja vatsan. Suljen silmät - ja aloitan hengityksen ja liikkeen seuraamisen. Liikesarjojen jälkeen kuuntelen oloa ja tarvittaessa teen sopivalta tuntuvat vastaliikkeet. Hiki virtaa, pulssi nousee ja laskee, hyvä olo virtaa kehoon.
Jooga voi siis toden teolla olla läsnä kuntosalilla, jossa musiikki ja TV pauhaavat, laitteet kolisevat, valaistus on kirkas, ilmastointi puhaltaa. Vieressä joku ähkii ja toinen lepuuttelee. Suljen silmät, keskityn hengitykseen, asentoon, lihasryhmään. On tämä hetki, tämä liike, hengitys. Tiedostan, että jokainen tekee omaa harjoitustaan ja keskittyy siihen, mitä itse on juuri nyt tekemässä. Olemme toki tietoisia muista salin käyttäjistä, mutta emme kiinnitä heihin sen enempää huomiota. Teen sen, mikä itselleni on tänään mahdollista, kuuntelen omia rajojani. Koetan muistaa, että minun ei tarvitse näyttää mitään kenellekään, ei itsellenikään. Kyse ei ole kilpailusta. Silti huomaan miettiväni katsooko joku pitkiä säärikarvojani. Ja että mitäköhän seuraava laitteen käyttäjä ajattelee, kun minulla oli siinä noin pienet painot. Kai tämä on osa ihmisyyttä.
Kun tunnen tehneeni tarpeeksi painoharjoittelua sille kertaa, huomaan, että tunti ja enemmänkin on kulunut. Tyhy-ryhmä on lähtenyt ja venyttelytila on vapaa. Otan pitkän jumppamaton. Otan pois salitossut. Käyn pitkäkseni matolle, avaan raajat leveään savasanaan. Tuntuu mahtavalta. Ihanaa päästä pitkäkseen ja jättäytyä painovoiman varaan! Katossa loistaa liian kirkkaat loisteputket. Suljen silmät, annan rentouden hiipiä kehon eri osiin. Pari nuorta kaveria nostaa vapaapainoja ihan vieressä. Kuulen heidän puheensa, mutta en rekisteröi mitä he sanovat. Hengittelen ja nostan polvet vatsan päälle apanasanaan. Kuuntelen selkää. Teen kiertoja, jään viipymään. Venyttelen sen hetken tarpeen ja tuntemuksien mukaan. Haukottelen. Nousen niska-hartiaseisontaan, teen auran, hartiaseisonnan ja kaikki muut liikkeet ja asennot, jotka tuntuvat siinä hetkessä hyvältä. Musiikki ja muu häly ovat jo aikaa sitten häipyneet osaksi taustaääniä.
Jossain vaiheessa tunnen olevani valmis. Nousen, rullaan maton, laitan sen mattokaappiin. Kävelen kevyenä pukuhuoneeseen, jossa vaihdan vaatteet rauhalliseen tahtiin, selkeän tietoisessa tilassa. Lähden kotiin tyytyväisenä, seesteisenä - ja nälkäisenä.
Minulle joogamainen kuntosalitreeni on juuri tätä. Ja ties millaiseksi se muuttuu ajan myötä joogapolkuni syvetessä.
ps. Silloin tällöin kruunaan joogamaisen salitreenini kylpyläkäynnillä. Hyvän saliharjoittelun jälkeen on mahtavaa lillua kuumissa ja kylmissä altaissa, uida vastavirtaan, käydä porealtaissa vesihieronnassa ja vielä kaiken päälle rentoutua turkkilaisen höyryhuoneen eucalyptuksen tuoksussa sekä perinteisen saunan löylyissä. Jooga on <3
Metsän väkevät tuoksut. 
Aja sinne vaikka pyörällä, jätä se jonkun puun juurelle ja lähde kävelemään. Kuuntele mieltä ja sisäistä tunnetta siitä mikä on tänään oikea suunta. Jos tuntuu, että jalkapohjat haluavat syvemmän kosketuksen maahan, riisu kengät ja sukat, astele paljain jaloin, vaikka jokunen käpy saattaakin käydä kipeästi keskelle jalkapohjaa. Tunne lämmin maa, kuivat neulaset, joustava metsänpohja. Anna luonnon maadoittaa ja tuoda elinvoimaa. Tunne, miten joka askeleella maasta kumpuaa voimaa. Katsele ympärillesi, huomaa muurahaiset, mustikanvarvut, metsätähdet, kielot. Tunne metsän tuoksut: pihlaja, kielo, mänty, maa.
Makaan syrjäisellä polulla. Aurinko paistaa jostain lehvien välistä. Tuoksuu metsälle. On vain tämä hetki, minä lähellä itseäni, tässä ja nyt. Neulasia, kaarnaa ja jäkälää hiuksissa. Vaatteet täynnä metsäisiä roskia. Naurattaa. Luonnonlapsi elementissään. Luonnollisinta meditaatiota, läsnä tässä hetkessä, mielessä ei liiku mitään. On vain vihreä metsä, iltapäivä ja polku, jolla ei liiku ketään. 
Tänään aamuisessa puistojoogassa aurinko helli meitä oikein olan takaa ja villasukat ja muut ekstralämpimät varusteet saivat pysyä kassissa koko joogan ajan.
