Aamuinen päämäärätön haahuilu märässä metsässä saa kevyen hien pintaan ja sydämen sykkimään nopeammin. Stressi ja väsymys katoavat saman tien kun astun metsään ja tilalle tulvii ilo ja seesteisyys. Tikka koputtaa korkealla männyn oksaa, jään tuijottamaan sitä hymyillen ja niska kenossa pitkäksi toviksi. Alusmetsä on keltaisen lehtimaton peitossa. Metsä näyttää aivan toisen puolen itsestään ja tutut polut vievät uusiin paikkoihin. Huomaan, että vaaleanpunaista, pyöreää sientä kasvaa erään puun juuressa, ihmetttelen voiko sieni olla vaaleanpunainen. Hevonen ratsastajineen käyskentelee ohi, jättää mukavan hevosen tuoksun leijumaan polulle. Silmiä hivelevät kaikki keltaisen, oranssin, punaisen ja ruskean sävyt. En voi olla ihastelematta ääneen upeita maisemia. Luonto tuoksuu erilaiselta eri kohdissa. Kuljen kuin pieni eläin haistellen ja katsellen joka suuntaan. Kotimatkalla vastaleikatun nurmikon aromi yhtyy herkullisesti männynneulasten ja pihkan tuoksuun. Syksy <3
