Olen tämän kesän aikana tehnyt epätieteellistä tutkimusta marjastuksen joogavaikutuksista kehoomme ja mieleemme. Marjajooga alkoi mansikkamaalla, jossa kyykkyasento oli tavanomaisin asento. Se harjoitti tasapainoa, venytti pohjelihaksia ja jalkapohjia, varpaita sekä tietenkin selkää. Mansikkamaalla joogaaja pääsee helpolla; puolessa tunnissa iso ämpäri täyttyy ja marjojen perkaaminenkin sujuu suhteellisen sukkelaan.
Marjajoogan toinen tutkimuskohde oli mustikkametsä. Siellä joogaaja teki aivan luonnostaan kyykkyasennossa pitkiä venytyksiä ja kiertoja ylettyäkseen kaikkiin ympärillään oleviin mustikanvarpuihin. Mansikkajoogaan verrattuna mustikkajooga on huomattavasti raskaampaa, sillä pienten marjojen keräämiseen kuluu runsaasti aikaa, poimi sitten käsin tahi poimurilla. Käsin poimittujen marjojen perkaamiseen meni tosin vain pari minuuttia, kun taas poimurila roskaa tuli suuret määrät. Mustikkametsässä mieli lepäsi puiden suhinassa ja raikkaan metsäisessä tuoksussa.
Kolmantena tutkimuskohteena ovat mustaherukat, joiden poimiminen on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Herukkajoogassa harjoittaja voi valinnaisesti kyykkiä, istua jakkaralla tai seistä. Käsivarret saavat hyvää harjoitusta, kun toisella kädellä nostelee oksia ja toisella kurkkii oksien ja lehtien alle. Selkä ja kyljet vahvistuvat. Poimin ensimmäisellä kierroksella vain suurimmat möllykät ja jätin pienet vielä kypsymään, joten herukkajoogaa saa yhä harrastaa useampaan otteeseen ennen kuin pensaat on poimittu tyhjiksi. Perkaamista ei ole lainkaan, marjat vain suoraan pakkaseen tai suuhun.
Mutta sitten tuli murheenkryyni! Vadelmajooga. Hathajoogaan tottuneena luulin eksyneeni astangatunnille. Vadelmajoogaaja joutuu taivuttelemaan itseään mitä eriskummallisimpiin asentoihin, jotta ylettyisi keskellä puskia kasvaviin marjoihin. Tiellä on tukiaitaa, tukiverkkoa, harsoja ja yhteen kasvaneita marjapensaita, kukkaistutuksia sun muuta estettä. Piikikkäät oksat tarrautuvat lujasti kiinni hiuksiin ja marjoja saa ujuttaa hankalista paikoista astiaa kohti. Tältäkö tuntuu, kun menee ensimmäistä kertaa haastavalle joogatunnille? Takki vadelmamehussa ja käsivarret naarmuilla mietin vadelmajoogaa ja päätin, että seuraavan kerran vadelmia syödessäni muistan arvostaa poimijan akrobaattista panosta. Illalla uni tuli ilman odottelua.
Onneksi tänä kesänä ei tarvitse tyrnijoogata, sillä se on muistaakseni vielä haastavampaa kuin vadelmajooga. Pieniä marjoja kasvaa sekä alhaalla maan rajassa, että ylhäällä parin metrin korkeudessa. Oksissa on pieniä viheliäitä piikkejä ja marjoihin pitää tarttua tarkalla otteella, ei kuitenkaan liian kovaa, sillä silloin ne litsahtavat. Tietenkin tyrnijooga on erittäin palkitsevaa, sillä siinä kiittää koko keho, ensin ruumiillisesta työstä, sitten kultamarjojen mahtavasta vitamiiniannoksesta.
Vielä vuoroaan odottaa karviaisjooga. Odotan sitä ihan iloisin mielin, vaikka piikkien joukosta marjoja saakin kalastella varoen ja valikoiden, ja lisäksi perkuupuuhissa kuluu oma tovinsa kantoja leikellen.
Marjajoogatutkimuksen tuloksia: se hidastaa ihmisen kuuntelemaan luonnon rytmiä. Pensaan ääressä kyykkiessä ovat läsnä joogan tarkkaavaisuus, levollinen hengitys, keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan. Marjajoogaaja saa olla aivan keskenään itsensä kanssa, antaa ajatusten tulla ja mennä kiinnittämättä niihin sen enempää huomiota. Kyykkimistä ja venyttelyä seuraa haukotus ja raukea katse metsään, yli mansikkapellon, ympäri puutarhaa. Marjajoogaaja on tietoisesti läsnä. Talvella marjajoogi ottaa pakastimesta esiin kesän ihanaa satoa, muistelee kesää hymy huulilla ja maistelee suu makeana marjarahkaa, pirtelöä, piirakkaa ja muita herkkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti