Viime talven seesteisen joogiset pranakävelyt lumisessa metsässä ovat vaihtuneet reippaaseen talvipyöräilyyn. Tämä joogi pukee toppavermeet ylle ja posket punaisina polkaisee ohjaamaan tunteja. Kirkkaan sininen taivas, upea auringonpaiste ja -15c pakkanen, lumi kimaltelee ja hengitys huuruaa. Joogasalille saapuessa on lämmin olo ja koko keho hengitystä myöten kiittää virkistävästä pyöräreissusta. Alkulämmittely on tehty, joogamatto aukeaa lattialle. Istutaan alas ja ojennetaan selkä. Annetaan kirkkaan talviauringon tulvia sisään ikkunoista - "Melkein saisi aurinkolasit laittaa nenälle kuin puistojoogassa ikään", yksi joogaajista naurahtaa. Tunti alkaa.
Joogatunnin päätteeksi puetaan jälleen ylle kaikki lämpimät vaatekerrokset ja joogaajat lähtevät kukin omaan suuntaansa. Suljen salin oven, painan pyöräilykypärän päähän ja vedän isot rukkaset käteen. Ja taas mentiin. Talvisäässä pyöräillessä hengitysrytmi taitaa olla aika kaukana syvästä ja rauhallisesta palleahengityksestä, mutta keuhkot tuntuvat silti tuulettuvan perinpohjaisesti. Koti häämöttää jo. Perillä kuoriudun ulkovaatteista, vedän jalkaan vaaleanpunaiset villasukat ja pistän teepannun pörisemään. Yogitean vahva aromi leviää huoneeseen. Hymyilen onnellisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti